Me rehelliset, lahjomattomat suomalaiset olemme syystäkin saaneet heläyttää ilmoille hyvät naurut seuratessamme Italian pääministerin Silvio B:n etenemistä skandaalista toiseen. Loukkaannuimmekin, kun hän mollasi Suomea huonosta ruuasta ja rumista rakennuksista.
Jos tämä pelle olisi Suomen pääministeri, hän olisi jo joutunut eroamaan. Jotain tämänsuuntaista bloggasi entinen ulkoministerimme Erkki, kriitikkomme oppositiossa.
Mutta älkäämme lyökö lyötyä. Pääministeri Silviolla hallituksineen saattaa kaikesta huolimatta olla selkärangan tynkää.
Totta on, että hän on ostanut tanssityttöjä itselleen ja kaverille kans sekä panetellut katolisen kirkon päämiehiä. Ja möläytellyt sovinistisia vitsejä.
Me rehdit, lahjomattomat suomalaiset voisimme esimerkiksi miettiä kaikkea sitä, mitä hän ehkä ei ole tehnyt.
Ei hänen eikä hänen kabinettinsa jäsenten tiedetä
- haastaneen yhtään naisystävää oikeuteen yksityisyyden loukkaamisesta
- ottanneen vailla virallista asemaa olevaa naisystävää valtiollisille matkoille tai vierailuille
- lähettäneen tekstiviestejä tai sähköpostia parlamenttiin pyrkiville naisehdokkaille
- harrastaneen nettideittailua
- ottaneen vastaan päätöksentekoa ohjailevaa vaalirahaa varattomilta yhtiöiltä
- käyneen nuorten toimintaa ja asumista tukevien säätiöiden kassalippailla
- ymmärtäneen hallitusvastuun niin, että kansalaisten perusoikeuksien ei tarvitse toteutua
- johtavan maan taloutta niin, että vanhuksilla ei ole enää hoitajia eikä koululaisilla opettajia
- unohtaneen tai kieltäneen mitään mistä on jäänyt kiinni
Ja mitä siitä vaikka olisikin. Hän on tunnetusti moraaliton.
Tiedämme, että brändilupaus on parhaimmillaan suora ja rehellinen. Jotain, jonka kuluttaja oikeasti voi saavuttaa. Lupaava slogan, iskulause, on mieleenpainuva, kutsuva ja uskottava. Koko ämpäriä ei tarvitse kaataa kuluttajan päähän - oivallukselle soisi myös jäävän tilaa. Jos suuret lupaukset tarjoavat vain mitättömän kokemuksen, brändin ja sen edustajan maine on mennyttä.
Kun mainoksen kieli joskus harvoin yltää tyylikkäästi hyödyntämään rakkaan suomen kielemme sanojen monimielisyyttä, voidaan puhua jo taituruudesta. Liian usein mainoskielen huumori kirpoaa ilmoille syvältä sudenkuopasta. Yleisön muisti on pitkä.
Muistamme hyvin auton, jonka mainostettiin aina olevan jonon kärjessä. Merkki taisi olla Ifa. Ei ihme, että kyseinen merkki on jo aikoja sitten poistunut markkinoilta.
Eilen kuljin erään palveluyrityksen ohi. Ikkunassa luki: Me autamme, kun mikään muu ei auta. Ei liene häävi palvelun laatu, ajattelin, kun suosittelevat ensin kokeilemaan kaikkea muuta. Mutta on lohdullista tietää, että tästä osoitteesta löytyy se viimeinen oljenkorsi.
Myös iskelmäsanoittajille suomen kieli on aika ajoin osoittautunut aarrearkuksi. Merkityksiä syntyy useampiakin, kun kullalle lauletaan: Kaiken kauniinkin keskeltä huomaisin sun tai Kanssas sun pieni hetkikin on ikuisuus.
Yksisilmäisyyteen saattaa tosin olla syynä meikäläisen ikäisille aikoinaan annettu kieltenopetus. Ajatus ei aina kääntynyt. Sana sanalta sitäkin tarkemmin. Koulussamme heitettiin legendaa abiturientista, joka ylppäreissä oli nimennyt sairaanhoidon historiaa käsittelevässä tekstissä Florence Nightingalen Firenzeläiseksi Yökäköseksi. Yhdeksän pisteen virhe. Itse muistan hyvin opiskelukaverin, jonka sihteerikirjeenvaihdon kotitehtävä alkoi: Thank you for the night I spent with you. Tarkoitus oli kuvitellun esimiehen puolesta kiittää business-illallisesta.
Toissapäivänä vieraillessani maatilalla törmäsin todelliseen junttibrändiin - mutta täysin oikeassa ympäristössä. Näin ilmeisesti lietelannan levittämiseen tarkoitetun laitteen, jonka kyljessä luki sen nimi: Paskerville. Täysosuma - shit happens.
Tunnustan: kuormitin Itämerta, pesin räsymattoni merivedessä. Pesuaine oli ymmärtääkseni luomusuopaa. Kesäinen matonpesu toi mieleen kirjon muistoja menneisyydestä. Äidin kanssa se oli työtä kivoimmasta päästä. Uimataidon näyttäminen: Kato äiti mä hyppään, osaan sukeltaa, osaan koiraa, osaan sammakkoa. Mattojen huutomisessa lastenkin piti auttaa, muutoin vettä imenyt matto voisi viedä äidinkin mennessään.
Olen asunut Helsingin keskustassa vasta vähän aikaa. Mattoranta on lähellä, mutta miten ihmiset sinne menevät? En ole nähnyt kenenkään ajavan fillarilla meidän talon ohi matot tarakalla ja ämpäri ohjaustangolla. Se oli mielestäni kuitenkin ainoa luonnollinen valinta. Ajaessani Temppeliaukion kirkon ohi huomasin turistien kääntävän digizoominsa kohti minua. Kuulin mielessäni oppaan kertovan: There’s a traditional Finnish rugwasher heading to the seashore.
Ja perillepäästyäni turistibussi pysähtyi laiturin kohdalla. - See, that’s how they do it. - Hey, come on, älkää nyt vetäkö minusta mitään johtopäätöksiä. Minulla on vain kolme pientä räsymattoa. Meidän kaupunkihuushollin lattioilla on paljon enemmän niitä, joita ette täällä näe.
Aloitin hurjan harjaamisen. Taivaasta kuulin äidin äänen: Ai, sie peset matot vasta elokuussa. - Juu äiti, muistan, että paras tuoksu tulee nopean kuivumisen aikaan, ehdottomasti ennen juhannusta. Silloin se uimavesikin oli pirun kylmää.
Mutta tunnustan: olen hurvitellut veneellä koko kesän, enkä ole ajatustakaan uhrannut matonpesulle. Mattimyöhäisiä varten tällä laiturilla onkin mattomankeli, joka puristaa matoistani loppukesän märät.
Nostin räsypätkät puomille kuivumaan ja menin ostamaan lähikaupasta kahvin ja pullan. Havaittavasti sinileväiseen veteen en halunnut hypätä kauhomaan koiraa tällä kertaa.
Paluumatkalla sosiaaliset paineet olivat jo selvästi pienemmät. Pääsin Mechelininkadun yli sujuvasti. Liikennevalot olivat poissa käytöstä. Traditional Finnish kaupunki alkoi liikennejärjestelyin valmistautua megatähden konserttiin.
Tägit: säästäminen, Terveys, Ympäristö
Kesän raskain uutinen pääsi vapaalle jalalle Washingtonista. Sieltä jalkautui medialle painavaa sanaa: Crocs-kengät ovat kohta historiaa, koska kyseisiä elefanttijalkineita tuottava yhtiö on kuulemma konkurssin partaalla. Voiko olla mahdollista, että sata miljoonaa kappaletta (tarkoittanee kenkäparia) seitsemässä vuodessa myynyt yhtiö on vararikossa? Uutinen väittää, että markkinat ovat kyllästyneet, kengät niin kestävät, että uusia ei tarvita ja varastot pullollaan. Oliko idea näin lyhytnäköinen, brändi jopa liian vahva?
Ihmettelin ensimmäisiä Crocs-rumiluksia joitakin vuosia sitten saariston vierasvenesatamissa. Viimeisimpiä olen nähnyt Helsingin Esplanadilla yhdistelmäasusteena kukkamekon kanssa - pinkkiä molemmat. Crocseja käyttävilla tuttavillani on tarve perustella käyttöä mukavuudella. Peruste on tarpeen, koska kaikki näkevät, että kengät näyttävät hirveiltä. “Näillä voin kävellä vesisateessa ja helteessä. Nämä ovat maailman kevyimmät jalkineet!” Ok ok ok, uskotaan. Mutta niiden hiilijalanjälki mahtaa olla elefanttiluokkaa!
Crocsit ovat syrjäyttäneet venesatamien Sebacot ja muut tyylittömiksi luokitellut purjehduskengät. Nyt mennään crocseilla koko perhe joka paikkaan. Crocsit jalassa on viesti: olen vapaalla, olen rento, saatan olla pienessä sievässä, kuljen omia polkujani, olen urbaanijuntti.
Sydän sulaa, kun näen Crocs-perheen. Äidin kenkien reiät on täytetty dimangi-koruilla, lasten Muumi-hahmoilla, isä pitää kesälläkin karvavuorisia versioita. Käymme yhtäjalkaa niillä niin taidemuseossa kuin saunassakin. Olen huomannut.
Crocs Nordicin suomalainen toimitusjohtaja tyrmäsi väitteen konkurssista. Pohjolassa crocseilla menee lujaa. Sen voi päätellä Helsingin katukuvasta, perusteli pohjoisen ulottuvuuden toimari. Niinpä.
Ihmettelen, miksi huopatossut eivät koskaan ole yltäneet samaan. Niillä on pidempi vuotuinen käyttöaika ja ne ovat niin mukavat ja kestävät. Ostin omani kolmekymmentä vuotta sitten. Kun ne tulevat tiensä päähän, ei niissä ole hiiltä jäljeksikään.
Tägit: roskaaminen, säästäminen, Viestintä, yhteisöllisyys
Globaalin teollisuusimperiumin luonut, Vakka-Suomen Pyhämaalta kotoisin oleva Bonkin suku käy esikuvaksi siitä, miten selviydytään maailmantalouden nousuista ja laskuista, sodista ja kriiseistä. Kaiken takana on tuttu kaava: idea, tuotteistaminen, kaupallistaminen, rohkeus ja tarina.
Mutta millä avuilla Bonkit onnistuivat? Huumorilla, hyvät ihmiset, ja luovuudella. Sillä, mitä ei ole jaettu kaikille yhtälailla.
Tosikko ei olisi kuuna päivänä keksinyt kalavaloa eli jättianjovissähköä sivutuotteineen. Eivät sitä aluksi meinanneet uskoa uusikaupunkilaisetkaan. Tosikolle hyvää tekisi Per Bonkin garum, jota saattoi nauttia hengitettynä tai juomaksi sekoitettuna. Entä paranormaali kanuuna? Aikaansa edellä ollut Pärre Bonk mesetti sillä ystävilleen jo 20-30 -luvuilla Suursaaresta. Et taida uskoa. Kolmannen Bonk-polven edustaja Barry loi Amerikassa uskomattoman Raba Hiff -laitesarjan.
Jotkut niistä tekevät grillihiiliä pahoista tunteista, toiset antavat työntekijöille kaivattua läsnäoloa ja tekevät sen sympaattisemmin kuin monet johtajat. Bonk elää nykyään brändiarvollaan: yhtiö ostaa vähittäiskaupan tuotteita pesuaineista viiniin, vaihtaa niihin Bonk-etiketit ja myy tuotteet kolmin-nelinkertaisella hinnalla. Huima tarina!
Soisin, että viestinnän opintoihin sisällytettäisiin tutustuminen Uudenkaupungin Bonk-dynamokeskukseen ja Bonk Businekseen.
Miksikö? Siksi, että se paljon puhuttu tarina kyllä tarvitaan, mutta sen tulee perustua substanssiin. Substanssin käynnistäjinä ovat luovuus ja huumori.
Ilman sellaisten ammattilaisten substanssia kuin Alvar Gullichsen, Henrik Helpiö ja Richard Stanley, Bonk olisi pelkkä tarina. Nyt se on totta.
Etteikö paha olisi kenkään ihminen ja toinen olisi vain heikompi toista.
Kun joku johdonmukaisesti keskittää voimansa toinen toistaan heikompien ihmisten, vanhusten, tappamiseen, ei hänen pahuudestaan pääse yli eikä ympäri. Heikko ei kykene julmuuksiin.
On lohdutonta, että vanhenemisen myötä turvattomuus lisääntyy. Vanhanko pitää kestää uhka tulla pahoinpidellyksi tai ryöstetyksi - tulla välinpitämättömästi kohdelluksi ja väärin lääkityksi? Vanhuuden heikkoudessako joudun viimein pahojen armoille?
Yksi perushoitaja sukkuloi pätkätöissä eri sairaaloissa ja hoitolaitoksissa, niitti kypsää viljaa ja korjasi hoidokkiensa omaisuutta parempaan talteen. Työhistoriatietoihin eivät missään vaiheessa tallentuneet lääkevarkaudet eivätkä tuomioistuinten langettamat aiemmat tuomiot. Yksittäistapaus, vaikka samoihin aikoihin toinen piikitti vanhuksia päiviltä insuliinilla.
Löytyyköhän miltään taholta vahvuutta tunnustaa vastuuta tapahtuneesta? Tekeekö kukaan mitään varmistaakseen, että nämä yksittäistapaukset eivät toistu?
Elämme pahoja aikoja. Taas on sallittua taloudellisin perustein jättää pienimmät, heikoimmat ja puolustuskyvyttömimmät oman onnensa nojaan. Pidämme hyvänä vähentää vanhuksilta hoitajia ja lapsilta opettajia. Emmekä seuraavankaan nousukauden huumassa muista palauttaa näitä voimavaroja maan hiljaisille. Paha on menneitä muistella ja tulevaisuutta on heikko ennustaa.
Epäilen, että moraalimme on murentunut niin, ettei Eino Leinokaan yltäisi enää samaan näkemykseen pahuudesta.
Epäilen, että säe kuuluisi: Toinen on paha ja toinen heikko. Vahva ei ole kenkään ihminen.
Verkkolehti In Medias Res: Tapasinko yli-ihmisen
Tägit: kansanterveys, lama, perusoikeudet, säästäminen, Terveys, yhteisöllisyys, älä ruoki lamaa
Sään lämpenemistä vai kevättä omassa rinnassa? Kuka tietää. Mutta kun talven jälkeen nostin katseeni kadulla kulkeviin kanssaihmisiin, sain nähdä huomattavan määrän suukkottelua. Niin kävi, että joko suukkoset tai niille herkistynyt huomioni toi niitä vain lisää huomattavaksi.
Katusuudelmia on montaa eri lajia. Arkipäivän erosuukko on yleisin. Se osuu epätarkasti nenänpäähän, otsaan, poskelle - joskus silmälasin linssiin, mikä aiheuttaa pientä epämukavuutta, koska on kaivettava jostain nenäliina linssin puhdistamiseksi tai löydettävä menosuunta yksisilmäisenä.
Yleisinkin arkisuukko sisältää enemmän merkitystä kuin elettä: Nähdään illalla. Tiedämme, että elämä ei ole automaatti. Suukko suojaksi, että jokapäiväinen arkitoive toteutuu tänäänkin. Taputus elämäntoverin selkään.
Kuljen usein rautatieaseman läpi. Siellä olen todistanut monta matkustajan erosuudelmaa. Toinen lähtee, toinen jää. Jostain syystä lohduttaja on useammin jäämässä - lohdutettava on lähdössä. Tunteeko lähtijä syyllisyyttä lähtönsä vuoksi, kokeeko hän jättävänsä saattajan yksin? Ok, surraan tämä tässä: ravintolavaunussa on jo vapauden tunnelmaa, kaljalle sinäkin menet kun junani nytkähtää liikkeelle.
Sykähdyttävä oli suukon ja halauksen yhdistelmä, jonka tulkitsin: Anteeksi Kulta. Bussipysäkillä hilpeästi juopunut mies lepytteli raittiilta näyttävää vaimoa. Polvet vähän koukussa, vaimon tasolle laskeutuneena, kädet elämätoverin olkapäillä, katse hymyilevänä kysymysmerkkinä: Olihan meillä ihan hauskaa? No vähän tuli liikaa maisteltua niiden viskejä? Itsepähän tarjosivat. Älä ole vihainen kultavaimoni, painan pääni olkapäällesi bussissa, herätä kun tullaan meidän pysäkille. Hiukoo, mentäiskö vielä nakkikiskalle? Ja suukko läsähtää suoraan vaimon suulle, mukana kontrastinen tunne ja ennenkaikkea tuoksu.
Menettämisen pelkoa ja tulevaisuuden epävarmuutta oli yhden teiniparin suutelussa. Olivat unohtuneet suojatien jalankulkuvaloihin, jotka olivat jo minuutteja palaneet vihreänä. Elämä on tässä ja nyt, käänsin pääni hienotunteisesti pois. Olisin voinut sanoa: Teille tulee parempi aika ja paikka. Jätin sanomatta - mistä minä sen voin tietää.
Carpe diem.
Kuluttajatutkimuskeskus (KTK) ja VATT (valtion taloudellinen tutkimuskeskus) julkaisivat piinaviikolla tutkimuksen terveyskeskusten tehokkuudesta.
Kiirastorstain aaton ennenaikainen ilouutinen oli, että terveyskeskusten toiminnassa olisi vielä tehostamisen varaa ilman että palvelun laatu kärsii. Päinvastoin, tehokkaat terveyskeskukset pystyvät tutkitusti tarjoamaan laadukkaampaa palvelua kuin tehottomat.
Tutkimusuutisoinnin yhteydesssä KTK:n tutkimuspäällikkö Hannu Kytö kertoi myös tehostamisen varjopuolesta, vaikka se ei varsinaisesti tutkimuksen kohteena ollutkaan: Pienituloisten ennenaikainen kuolleisuus on lisääntynyt siitä, kun terveyskeskusmaksut otettiin käyttöön. Eipä se ollutkaan pelkästään näkökulma, vaan rankka totuus tilastojen kertomana. Ylen radiouutisissa Hannu Kytö totesi, ettei tällaista muissa länsimaissa ole havaittavissa. Ehkä Suomi ei sitten ole länsimaa?
Terveyskeskusmaksut otettiin käyttöön laman kouristamassa Suomessa vuonna 1993, jolloin Ahon hallitus yritti luotsata Suomea kohti valoisampaa tulevaisuutta. Vanhasen toinen hallitus korotti viime keväänä maksuja lähes 20 prosentilla. Vaikka siltä voisi näyttää, ei tämä ole puoluepoliittinen sormenosoitus. Lipposella oli kahden hallituksen kaudet käytettävissään pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteiden vahvistamiseen Suomessa, mutta terveyskeskusmaksut jäivät, pysyivät ja kohosivat. Hallituksella on tärkempääkin räknättävää valtionyhtiöiden bonusjärjestelmissä.
Hesari uutisoi (13.4.), että kunnille, viime kädessä veronmaksajille, kertyy miljoonien kustannukset peruuttamattomista hammashoitoajoista. Julkisen hammashoidon maksuja korotettiin tällä hallituskaudella n. kolmanneksella. Ehkä joidenkin rahat eivät riitä vastaanotolle asti.
Lipponen äksyili pääsiäiskolumnissa Turussa, että ennen kaikki oli paremmin. Kehua retosteli, että “minun aikanani” kehitys oli kestävää. Niin oli ainakin terveyskeskusmaksujen kehitys.
Niin Lipponen kuin Vanhanenkin hallituksineen ovat lisänneet sosiaaliryhmien välisiä terveyseroja. Köyhät ne keikkuvat nahkurinorsilla.
Kuluttajatutkimuskeskuksen tiedote
Tägit: kansanterveys, lama, perusoikeudet, taantuma, Terveys
Suomi on pulassa. Pahemmassa kuin koskaan. Kansalainen pelastaa isänmaata kuluttamalla henkensä edestä. Kuntia ei pelasta mikään, ne kurjistuvat ja kuolevat.
Kuntien menoista on tingittävä, se on selvää. Suomessa vallitsevien arvojen mukaisesti säästäminen voidaan häpeilemättä aloittaa lasten ja vanhusten elämästä.
Ensimmäiseksi riisutaan kouluruokailusta turhat lisukkeet. Vain hyvinä aikoina on varaa törsätä peräti 60 senttiä kouluateriaan. Nyt on pakko jättää pois kasvikset ja hedelmät, pehmeästä leivästä puhumattakaan. Eivätkö ne voisi juoda vettä maidon sijasta?
Kouluruokailusuositus sanoo toisin, mutta onneksi siitä poikkeaminen näkyy vasta vuosien päästä. Kun lapset tulevat työikään, he voivat työllään maksaa terveysongelmistaan aiheutuvat kulutkin. Lastenhan sanotaan olevat nykyään myös ylipainoisia, joten ruoan määrää voidaan jo silläkin perusteella vähentää.
On viime vuosina nähty monia kouluruokailun merkitystä korostavia hankkeita. Tutkimuksin on todennettu, että 60 senttiäkään ei todellisuudessa riitä kattamaan kouluaterian kustannuksia. Juju on siinä, että ruokaa ei koskaan tehdäkään riittävästi. Isommat peruskoululaiset syökööt edelleen kioskeilla, jos sielläkään.
Tänä ennennäkemättömänä pula-aikana on perusteltua ottaa leipä lapsen suusta. Sota-aikana pienimmät lähetettiin Ruotsiin turvaan. Nyt lama puree koko maailmaa. Mutta miten olisi öljyrikas Norja?
Lastenlaulua lainaten: Lapset, nouskaa kapinaan. Lapset ovat olleet täällä ennen aikuisia.
Linkkejä:
www.järkipalaa.fi
Kouluruokailusuositus
Järkipalaa koulupäivään
Aikuiset rakentavat ruokailuympäristön
Tägit: kansanterveys, perusoikeudet, Terveys
Pikkukenkäkävely on turha haave Helsingin keskustassa. Kadut ovat kumisaapaskunnossa Pohjois-Esplanadia lukuunottamatta. Muualla keskustassa haisee virtsa ja löyhkää oksennus.
Helsingin kaltaiseen vuodatukseen en ole törmännyt maailmalla. En edes kaupungeissa, joilla oikeasti on keskiaikanen historia. Muualla ihmiset ovat jo vuosia osanneet käyttää vesiklosettia ja sairastaa vatsatautinsa kotona.
Ylenkatsotut koiranomistajat hoitavat homman lemmikkiensä puolesta tosi mallikkaasti. Mutta keskustassa ylensyövät, -juovat ja ylenantavat, omaa itseään ulkoiluttavat aikuiset pitävät sopivana tyhjentää molemmat päänsä keskustan kaduille.
Järjestyslaki ei taida tässä auttaa. Vaikka sen henki on, että alkoholin nauttimiseen liittyvä käyttäytyminen ei saa kohtuuttomasti vaikeuttaa muiden oikeutta käyttää julkisia paikkoja niiden varsinaisessa tarkoituksessa. Helsingin keskustan kävelykaduilla se varsinaisesti tarkoittaa eritteiden ylihyppimistä. Vuodenajasta johtuen niitä on nyt sekä pakastetussa että tuoreessa olomuodossa.
Niksinä ehdotan henkilökohtaista sorsaa miehille, joiden pidätyskyky ei kestä tuopilta toiselle. Naispuolisille “pissiksille” on jo olemassa monensorttista karkailusuojaa. Ja heikkovatsaiset ottakoot oman ämpärin mukaan. Alkuillasta sitä voi pitää vaikka päässä.
Tägit: alkoholi
Viimeisimmät kommentit